Tosi paljon ajatukset on täyttänyt se, mitä puoliso syö mun pussikeittodieetin aikana. 10 viikkoa on pitkä aika vetää eineksiä. Ei mua varmaan hirmusti himota gastronomiset toimenpiteet jos ei itse saa vetää muuta kuin mansikkapirtelöä tai lisäainekanakeittoa. No, onneksi lapset on joka toinen viikonloppu ruoanlaittovastuussa joten saahan sieltä vaihtelua. 

Puhuttu kotona paljon siitä, että voi olla että dieetin aikana on hermo pinnassa. Toivottavasti toisella jaksaa riittää hermo mun kanssa. 

On tää sellaista jäähyväisten jättöä, koko prosessi. Joka suupalalla (lue herkkupalalla) miettii, joskus jopa ääneen, että onko tämä viimeinen kerta kun tätäkin syön... Kun ajattelee mistä kaikesta on elämässään luopunut. Kaikesta mihin olen ollut koukussa. Alkoholista, pelaamisesta, tupakasta, opiaateista, kipulääkkeistä... Luojalle kiitos parisuhteesta ja ihanasta lapsesta mikä mulla on, tahot joilta saan varauksetonta ja pyyteetöntä rakkautta ( rakkauteen on ihanaa olla koukussa). Niin, nyt on sitten vieroittuminen sekä sokerista että monesta muusta ruoaksi luokiteltavasta herkusta. Kaurapuurokin pitää hylätä, ainakin joksikin aikaa. 

Sitä olen joskus miettinyt ja joku ammattilainen tai joku joka asiaa tuntee, voisi mulle vaikka valaista asiaa, kun ihmiset puhuu, että liikuntaan jää koukkuun. Minä, addiktina henkilönä, en vaan jää. Liikunnasta tulee hyvä olo, ei tule minulle. Tulee vaan ahdistavalla tavalla kuuma, ei välttämättä edes hiki. Ja sit sattuu. Esimerkiksi kävely, ei onnistu, koska se lonkka on vaan niin paska. Ja kuntosali harjoittelu, fyssarin ohjeiden mukaan: tee jalkaharjoituksia. No, olin eräänä lauantaina viime vuoden puolella salilla yksin ja jotain ohjeistettua liikettä tehdessä sattui lonkkaan niin perkeleesti, että itkun kanssa piti lähteä pois... Tuolla se salireppu odottaa vesipulloineen salille lähtöä... Pitää varmaan vaihtaa vedet siihen ennen kuin aloittaa harjoittelun jälleen... 

Niin ja kiitos. Kiitos kaikille tykkäyksistä facebookissa ja kannustavista kommenteista. Niistä tuli tosi hyvä mieli. Nyt tuntuu, että on järkeä kirjoittaa kun tietää että joku käy välillä lukemassakin tekstejä.. Blogia saa ja pitää jakaa niin paljon kuin hyvältä tuntuu...