Niin, Nyt on aikalailla tasan neljä viikkoa takana niukkista... ja viisi edessä. Katsoin just ohjelmasta, että dieetti päättyy 27.4. Mitäs sitten? Alkaako sitten hillitön sokerin syönti ja paluu vanhoihin pahoihin tapoihin. Ei, en usko. Mä oon tässä tehnyt nyt tätä ajatustyötä, samalla kun kirjoitan ja tullut siihen tulokseen, että en halua palata vanhoihin tapoihin. 

Tänään on jännä päivä, jotenkin sitä sairaalan vaakaa on alkanut pelkäämään enemmän kuin kotivaakaa. Kun se silloin yhdellä kerralla näytti, että paino oli noussut! Mutta ei se näillä energiamäärillä voi nousta. Se on fakta. Miä alitan jatkuvasti sen 800 kaloria, päivittäinen energiansaanti pyörii tai vaihtelee 500 ja 700 kalorin välillä... 

Tähän väliin voisi heittää aamun ajatuksen

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Tommy Tabermann

No, tässäpä aamun ajatukset. Nyt riennän töihin ja sieltä niukkisryhmään ja sieltä käymään kotona ja kotonta melkeinpä heti Pääsiäisyön Jazzmessun harjoituksiin...että sellaista päivää pukkaa tänään....

***

Ja kakkelin marjat tänään mitään ryhmää ole... en ole oikein osannut lukea ohjelmaa kunnolla, onneksi tänään vilkaisin sitä ja totesin että ei kertojen 16.3 ja 30.3 välissä ole tapaamista... no kotivaaka, armollinen vaaka, näyttäköön tän viikon lukemat sitten iltasella kun kotio oikeasti pääsen. 

Tää pipo on kyllä jänskä juttu... ei palella läheskään yhtä paljoa kuin normisti. No, ehkä villatakki on myös auttanut asiassa. Muut kevään kunniaksi vähentää vaatetusta, miä lisään... miusta on kylmän ihmisen lisäksi tullut hajamielinen. En löytänyt aamulla silmälaseja ollenkaan. No, onneksi mulla on kahdet lasit, nää toiset vaan pitäis käydä säädättää kun nää tippuu...

Koko kotimatkan mietin, että lähden koirien kanssa sille pidemmälle pissalenkille, mutta laiskuus voitti - ja se, että halusin juoksuttaa koiria. Eli siis koirapuistoon seisoskelemaan. Lähdin aika kevyellä päävarustuksella eli oli vaan ohut pipo päässä niin siis ihan järkyttävä tuuli ulkona. Se sai tuon aurinkoisen ilman tuntumaan todella kovalta pakkaselta. 

Asunto, se mitä kyttäsin ja halusin, ei sitten ollut meille tarkoitettu. Nyt odotellaan vaan. Että vapautuis joku meille, me siis ollaan seuraavana jonossa. Pahvilaatikot pakkaamista varten on hommattu jo ja voishan sitä alkaa koska jo vähän polttelee se pakkaaminen ja vanhasta tavarasta pääseminen... En halua enää mitään ylimääräistä roinaa kuljettaa mukanani... nyt kun karisee kilot - karisee myöskin kaikki maallinen roina millä en ole vuosiin tehnyt yhtään mitään... Jos tekis sellaisen banaanilaatikkoseinän tuonne olohuoneeseen, olishan se sisustuselementtinä hiano...

Nyt näytti mieskin tulevan kotiin... hanimuuni jatkuu... 

Ja tämä oli siis viideskymmenes kirjoitus tänne blogiin! Kakkua siis, olkaa hyvät!