Sokeri on ihanaa, se on koukuttavaa. Sokeri maistuu hyvälle, hedelmänamit on ihania. Teen tuskallista eroa ainoasta päihdyttävästä aineesta mitä minulla on ollut lupa "käyttää".

Ryhmä alkaa kuuden yön päästä. Eka kotitehtävä on ruokapäiväkirjan pitäminen. En tietenkään voi kirjata nameja siihen. Minulla on vielä kuusi vuorokautta aikaa hyvästellä ystävä, joka minua on lohduttanut silloin kun ketään muuta ei ole enää ollut lähellä. Ystävä, joka on tuudittanut minut uneen, humalluttanut minut hetkessä. Nyt kun lohduttajaa en ole tarvinnut niin sokeri on i-h-a-n-a lahja millä rakas puolisoni on voinut yllättää minut. Nyt hän tarvitsee lisää mielikuvitusta jos haluaa minut yllättää... 

Mutta onneksi se on vain sokeri. Lakritsi, irtonamit, suklaa, jäätelö, toffee... No, joskus pulla... 

Olen joskus ollut irti sokerista muutaman kuukauden ja olo oli huomattavasti parempi. Selkeämpi. Sitä kohti siis. Mutta vielä nautin. Otan kaiken irti viimeisistä hetkistä tuon rakkaan ystävän kanssa. Kippis, sanoisin, jos lasissa kuohuvaa olisi. Kippistän siis lakritsipatukalla.