Olen enää vaikeasti ylipainoinen. Vielä vajaa kaksi viikkoa eneä jäljellä. Tässä matkan varrella moni on tullut sanomaan, että entäs jos jatkaisit elämänmuutosta ilman leikkausta. Kovasti on varoiteltu, sen lopullisuutta, sen vaaroista, sen haitoista, siitä ettei sittenkään välttämättä onnistu.

Juu, en odota ihmettä, en odota hoikkaa minää yhdessä yössä. Olen lukenut leikkauksesta paljon, aion mennä kuuntelemaan infon joka järjestetään täällä, puhumassa on Helsingistä kirurgi ja sairaanhoitaja jotka ovat olleet tekemässä näitä leikkauksia. 

Meitä on niin moneen junaan. Mä olen ihminen jonka on pitänyt tehdä radikaaleja, lopullisia päätöksiä onnistuakseen niissä. Mä olen juonut niin paljon ja katkon ja päihdekuntoutuksen kautta vasta onnistunut lopettamaan sen, mä olen melkein tappanut itseni jotta olen löytänyt elämänlangan uudelleen. Mun on pitänyt vaihtaa koko elämäni suuntaa voidakseni ylipäätään jatkaa sitä. Mun on tän mun painoni takia pakko tehdä radikaaleja ratkaisuja. Mä olen tehnyt päätöksen ainakin yrittää päästä siihen leikkaukseen. Lääkärihän sen lopulta päättää, leikataanko, mutta minä aion tehdä kaikkeni sen eteen.

Mutta me, jotka olemme tämän ratkaisun tehneet - tuntuu, että olemme vapaata riistaa kaikkien arvostella tekemäämme, vaikeata, koko loppuelämään vaikuttavaa ratkaisua. Me olemme tyhmiä, me käytämme yhteiskunnan varoja väärin (koska ongelma on itseaiheutettu), me emme ole valmiita tekemään itse ongelmamme eteen mitään...  

Meitä pelotellaan, että leikkaukseen kuolee ja siitä miten vaikeaa elämä on leikkauksen jälkeen. Onko kukaan ajatellut sitä, että jos en laihdu - kuolen. Ja, että elämäni on juurikin tuon lihavuuden takia vaikeaa. Juu, tiedän, että ei pitäisi välittää valittajista ja arvostelijoista. Mutta tää on kuitenkin aika henkilökohtainen ja kipeä juttu. Lihavuus ja laihduttaminen ja sen painon hallinnan vaikeus. 

No, ei tästä tämän enempää. Otetaan seuraavalla kerralla vähän valoisampia asioita. Kiitos ja anteeksi.