Siitä onkin aikaa kun oon viimeksi kirjoittanut. Mä oon vahtinut illat jalkapalloa puolison kanssa ja käynyt lenkillä. No joo, ihan oikeasti. Alkaa olla vuodenaika sellainen, että huomaa olevansa loman tarpeessa. Mutta siis vähän tunnelmia. Piti ihan tsekata koska olen viimeksi kirjoittanut ja kirjoitushan oli siltä päivältä kun aloitin uuden PT:n ohjeiden mukaan. Mitä on siis tapahtunut kolmessa viikossa? 

Ensimmäisellä viikolla pidin ruokapäiväkirjaa ja elin niinkuin ennenkin ja sain siitä "sapiskat" kun PT antoi siitä palautteen. No, oli siellä hyviäkin juttuja ja jotain olen yrittänyt muuttaakkin. Proteiinin saantini oli heikohkoa joten olen vuosien henkisen blockin jälkeen yrittänyt opetella syömään raejuustoa, muutaman lusikallisen sekä aamupuuron että lounaan ohessa. Aluksi se oli aikamoista kumisten kokkareiden nieleskelyä ja maistui pahalle, mutta nyt se on alkanut mennä jo alas ilman kummallisempia oksurefleksejä...Rasvan vaihdoin kevyempään vaihtoehtoon ja olen yrittänyt muutenkin syödä mahdollisimman puhtaasti. Puhtaasti syöminen ei ole vaikeaa, mutta se on huomattavasti kalliimpaa... usein marinoidun broilerin jätökset on kaupassa tyrkytyksessä ja ymmärrän nyt miksi. Olen pitkään syönyt vain maustamattomia sisäfileitä tai jotain rintaleikkeitä ja erehdyin hulluuspäissänä ostamaan kaupasta viimeviikolla hunajamarinoituja paistisuikaleita. Hmm.... paistelin "suikaleita" aikani ja kun ne rupesivat ainoastaan kiehumaan omassa liemessään alkoi minua etoa. Kaadoin vettä pannulle ja pyörittelin niitä "suikaleita" hetken siinä ja kaadoin siivilään ja siivilöin marinadimössön kokonaan pois. Arvatkaa mitä 400 g hunajamarinoituja paistisuikaleita jäi jäljelle? Ehkä noin 100 g kananjotainosaamurusiajajokunenmelkeinsuikale. 

Ensimmäiselle viikolle PT teki minulle liikuntaohjelman, koska se nyt vaan on niin, että mulle pitää sanoa, mitä mun pitää minäkin päivänä tehdä, toki sillä joustovaralla, että voin tarvittaessa vaihtaa liikuntasuoritusten päiviä keskenään. Ohjelmaan kuului hyötyliikuntaa, harjoituksia oman kehon painolla (aikamoisia) ja lenkkejä. Ja ohjeena oli, että joka ilta pitäisi venytellä. Joo, liikunta oli ihan jees ja onnistuin raahaamaan myös puolison lenkille, kävipä myös niin, että sain muutamana aamuna raahattua itseni aamulla ylös koirien kusetusaikaan (5.00) ja minä käytin pojat parin kilsan lenkillä, taisivat olla koirulit ihmeissään kun kymmenen minuutin korttelin ympärys vaihtui noin puolen tunnin rauhalliseen aamukävelyyn. 

Ensimmäinen viikonloppu menikin sitten aivan reisille. Podin pientä kuumetta koko viikonlopun ja veto oli ihan poissa. En pystynyt liikkumaan juuri lainkaan. Ja syömisetkin meni miten sattuu... 

Seuraavalla viikolla pääsin syvemmälle työmatkaliikunnan ihmeelliseen maailmaan. Se oikeasti onnistuu ja kun vetää oikeat eväät aamulla niin jaksaakin. Meillä oli töissä kehityspäivä ja esimieheni teetti meillä hyvän mielen tehtäviä. Tein itselleni MasterPlanin... Eli kyse oli harjoituksesta jossa kirjattiin joku iso tavoite, sille välitavoitteita, siihen vaikuttavia asioita, tehtäviä mitä pitää tehdä ja se on seuraavanlainen. 

 Eli, päätavoitteeni on: MINÄ VOIN PAREMMIN FYYSISESTI YLLÄPITÄÄKSENI JA PARANTAAKSENI TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ. Välitavoitteita on Lihaskunto on parantunut, paino on tippunut, diabeteslääkityksen purku. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. 

Mitä minun pitää tehdä päästäkseni tavoitteeseen? Ja millä sitä voisi mitata? Kuka voi auttaa minua pääsemään tavoitteeseen, mistä saan tsempit ja ylläpidettyä motivaation? Ihan ensimmäiseksi "kalenteriin" pitää raivata lisää tilaa liikunnalle -> vähennä SOMEN käyttöä, salikortti pitää hommata ja käydä siellä salilla, noudatan fiksua ruokavaliota. Tavoitteeseen pääsemistä mitataan kuntotestillä alussa, välissä ja lopussa, myös verikokeet diabeteksen suhteen otetaan elokuussa, käyn mahdollisesti myös kehonkoostumusmittauksessa. Minua auttaa tämän tavoitteen saamisessa Personal Trainer joka tekee minulle saliohjelman/liikuntaohjelman ja jolle voin jakaa onnistumiset ja epäonnistumiset, minua auttaa myös tämän blogin kirjoittaminen, koska tiedän monen mielessään tsemppaavan minua urakassani. Tässä tämä näin lyhyesti selostettuna. Asia ei pääse ainakaan arkena unohtumaan, koska tuijottelen tätä kuvaa tietokoneeni näytön taustakuvasta joka ainoa aamu kun työkoneen avaan.

No, mitä olen jo nyt tehnyt? Olen ottanut aikataulustani löysät pois, pyöräilen mielelläni töihin, syön fiksummin kuten jo aiemmin kirjoitin, en tosin ole kieltänyt itseltäni mitään mutta huomaan että teen jatkuvasti pieniä parempia valintoja (välillä vähän huonompia, mutta kukapa meistä olisi täydellinen). Olen vähentänyt somen käyttöä, en tiedä, miksi kirjoitin sen aiemmin isoilla kirjaimilla, kai se on ollut iso asia josta olen pikkuhiljaa (kertaheitolla) luopunut ja saanut kotonakin palautetta, että olen paremmin läsnä, kun mulla ei ole jatkuvasti käden jatkeena älyluuri ja FB.

Suurin kynnys, minkä olen ylittänyt on ollut kuntosalin oven kynnys. Olen ylittänyt sen jo kolmesti. Silloin kun kävin salikortin ostamassa, seuraavana aamuna treenaamaan mennessä (kerron tästä ihan kohta lisää) ja sitten ihan oikeasti treenaamaan mennessä. Salikortin ostaminen oli itsessään jo jännittävä tilaisuus. Sormenjäljet ja kaikki. Olen miettinyt sitä niin monta vuotta ja nyt se on minulla. Seuraavana aamuna läksin sitten rinta rottingilla salille, oli töihin meno vasta vähän myöhemmin. Söin aamulla jotain pientä ruisleipää ja omenaa tai jotain ja menin salille. Lämmittelin kuntopyörällä kymmenisen minuuttia ja kokeilin naisten salin laitteita, sen minkä osasin ja uskalsin. Ajattelin, että tästähän lähtee päivä hyvin käyntiin kun on salilla reippaasti aamulla käyty jne... no ei. Kävin suihkussa ja lähdin töihin ja mulla oli ihan helvetin väsynyt ja paha olo koko päivän. Miksi, oi miksi??? Selityksen sain, kun PT:n kanssa seuraavan kerran juttelin. Mä olin syönyt päin peetä, ennen salille menoa ja sen jälkeen. Seuraava kerta, kun pohjalla oli puuroa ja raejuustoa ja proteiinipitoista kamaa treenin jälkeen - olo oli koko päivän ihan eri. Sen oon huomannut tässä, että aikaisaamusalille minusta ei ole - yksi yritys herätä aamulla viideltä on. Se johti aamupissiin ja siihen, että ilmoitin puolisolle, että menen jatkamaan unia sänkyyn, en salille. Eikä minusta ainakaan yksin ole iltapäivä tai ylipäätään töiden jälkeen salille. Eli vinkvink Kystävä, voisit syksyllä hommata sen salikortin...

Toinen mistä olen tooosi ylpeä on se, että tuo fillari on vihdoin ja viimein suostunut kuljettamaan mut työpaikalle enemmänkin kuin yhden kerran kesässä. Nyt ollaan jo ihan vapaa-ajallakin pyöräilty.

Mulla piti olla viime viikolla livetapaaminen PT:n kanssa ja kuntotesti. Meidän piti nähdä torstaina tuossa kahden jälkeen. Ei nähty. Mun kuntotesti vaihtui (nyt antakaa anteeksi ruma sana) todella infernaaliseen vitutukseen. Mun puhelin pöllittiin ja kaikessa siinä mitä siihen liittyi, liittymän väliaikainen sulkeminen, rikosilmoituksen tekeminen, kaikkien salasanojen vaihtaminen, uuden puhelimen hommaaminen, liittymän uudelleen avaaminen jne. Mä olin kotona vasta seitsemän jälkeen sinä iltana. Mä oon edelleen tosi pahoillani siitä, että tuon ikävän tapahtuman takia aika monen suunnitelmat niin sanotusti pissi alleen... Kuntotesti siirtyi hamaan tulevaisuuteen... mutta näillä mennään. Sain puhelimen lauantaina takaisin, ihme kyllä, enkä aio vaatia rangaistusta, koska neitokaisella kuka sen vei on perässään jo aikamoinen liuta vaatijoita, en olisi koskaan tullut mitään sieltä saamaan...

No, tässä ollaan nyt. Habat ja reidet mittailtiin alussa, varmaankin tuossa viikon päästä uudelleen. Paino keikkuu samoissa kilo lisää - kilo vähemmän, mutta sillä ei ole nyt väliä. Sillä on, että minä voisin paremmin. Mä lupasin mun tyttärelle, kun hän yhtenä iltana kainalossani itki sitä, ettei halua minun muuttuvan, laihtuvan rajusti, etten se kärki edellä menisikään, vaan se kärki, että mulla tosiaan olisi parempi olo itselläni ja mahdollisesti muutama vuosi lisää jaettavaksi hänen ja muiden tärkeinen kanssa...