Illalla ei meinannut uni hiipiä silmään ei sitten millään. Nenä pyrki tukkoon ja kurkkua kutitti. Pelotti ja hermostutti. Aamulla pitäisi herätä viikonloppuaamuksi aikaisin. Mulla oli aika gastroskopiaan, joka tehtiin kutsun mukaan jonojen purkamiseksi Lääkärikeskus Ikiomassa (tässä tulee kohta ilmainen mainos heille), mutta sisätautipolin lääkärin mukaan syy on tilojen puute keskussairaalan remontin takia. Eli lääkäri, joka sen teki, oli keskussairaalan massulääkäri Marko Simonen.

Aamu koitti, piti olla ollut kuusi tuntia syömättä eikä juodakaan saanut. En ottanut edes lääkkeitä aamulla. Ja hampaatkin pesin niin, että varoin nielemästä yhtään mitään... 

Puoliso lähti mua viemään, onneksi heräsin niin viimetinkaan, etten kotona ehtinyt jännitellä ja kiukutella sen kummemin. Että kiitos,että lähti. Olisin varmaan jännitykseltäni ajanut ojaan. Päästiin paikanpäälle ja eikun odottamaan. Kohta lääkäri tulikin jo hakemaan ja ihan kuin mun jaloissa olis ollut lyijypainot tai jotain muuta vastaavaa, ne ei meinannu liikkua. Sanoin lääkärille tutkimushuoneeseen mennessä, että huomaatko miten innokkaasti olen mukaasi tulossa. 

Istahdin jännityksestä jäykkänä tutkimuspöydälle (onko se pöytä jos siinä maataan?) ja homma selitettiin mulle nopeasti, miksi se tehdään, miksi se on tärkeää tehdä, mitä kaikkea sieltä tutkitaan samalla. Toimenpide käytiin läpi ja sen ns. kriittiset kohdat tai itseasiassa kohta. Se mistä ei etukäteen puhuta... Nielaiseminen oikealla hetkellä. Ja siitä, että pitää muistaa hengittää. Ja se, että en saa itse ottaa letkusta kiinni :) Puuduttava suihke nieluun ja odotetaan hetki. 

No niin... suukappale hampaiden väliin, oisko samanlainen tunne ennen ennenvanhaista sähköshokkihoitoa... Se musta letku näytti uhkaavalta, miksei se vois olla pinkki ja kuvioitu jotenkin kivasti? Hoitaja silitteli kädestä ja sanoi ettei mitään hätää. No eipä juu, minähän se tässä joudun nielemään monta metriä mustaa puutarhaletkua (sille se näytti sillä hetkellä). Aloitettiin homma ja mä niin keskityin nielaisemaan oikealla hetkellä, etten edes tajunnut yökätä. Se letku meni nielusta niin helposti, että hämmästyin sitä niin paljon, että unohdin miltei hengittää. Sain ensimmäiset kehut siitä oikealla hetkellä nielaisemisesta. 

Se letkun matka mahalaukkuun tuntui semisti inhottavalta muttei sattunut ollenkaan. Siinä kun muisti hengitellä ihan rauhassa niin kaikki sujui hyvin. Ainoat ruumiinnesteet mitä siihen mennessä oli tullut oli ihan pienesti kuolaa ja kyyneleet silmistä.

Letku pääsi siis onnellisesti perille mahalaukkuun (aikaa oli mennyt ehjä vajaa minuutti)  ja nyt sanottiin, että voi alkaa tasailla oloja (mitä oloja? Olo oli olosuhteisiin nähden ihan jees!). Tässä kohtaa saatoin röyhtäistä ensimmäisen kerran pienesti ja sen jälkeen yökkäsin mutta vain yökkäsin... ottivat siinä niitä koepaloja ja se tuntui vähän inhottavalta. Kohta röyhtäisin uudelleen ja taas sen jälkeen yökkäsin, mutta taas vain yökkäsin. Homma mahalaukussa oli tehty ja sitten alkoi letkun matka ulospäin ja tässä jossain kohtaa yökkäsin kolmannen kerran, mutta taaskaan ei muita nesteitä minusta tullut pihalle kuin kuolaa ja kyyneleitä.

Miä selvisin. Ja se oli paljon helpompaa kuin mitä etukäteen pelkäsin, ei se mukavaa ollut mutta voisin mennä illalla uudelleen. Nyt se mainos: lääkäri kertoi, että Lääkärikeskus Ikiomassa on loistavat laitteet tehdä gastroskopia, letku on kuulemma ohuempi kuin sairaalalla, tosin sairaalalla on välineet tehdä tutkimus myös nenän kautta. 

No, varsinaiset tulokset saan jonkun ajan kuluttua, mutta lihavuusleikkausta tutkineena Simonen suositteli sitä minulle jos olen siis tarkkaan harkinnut sitä ja haluan. Eli siis tarkoitti sitä, että sitä ei pitäisi koskaan tehdä ihmisille, jotka eivät sitä oikeasti halua. Suositteli sitä minulle :) vaikken kuulemma mikään Superobeesi olekaan. 

Mutta joo, viesti tässä kirjoituksessa on ehkä se, että ihan "ylimainostettu" tuo operaatio oli. Ei pitäisi kuunnella kenenkään kauhutarinoita. Iltapäivällä on nyt röyhtäyttänyt ja pierettänyt keskimääräistä enemmän.