Tänään se sitten saapui. Pelätty. Odotettu. Kauan kaivattu. Kirje. Mikkelin keskussairaalasta. Sisätautien poliklinikalta. Kutsu vastaanotolle. Liuta tutkimuksia ennen vastaanottoa.  Keuhkofunktiotutkimukset. Verikokeet. Keuhkokuva. Ylävatsan ultraääni. K Ä Ä K !

Parasta tässä kaikessa on se, ettei ehdi liikaa stressata noita tutkimuksia – ovat jo ensi viikolla. Ja lääkärin vastaanottoaika seuraavalla. Että sitten kun tapahtuu, niin tapahtuu rytinällä.

Eli jos olen ihan oikeassa, niin nyt sitten tutkitaan edellytyksiä tehdä se vatsalaukun ohitusleikkaus. Pystyykö miut nukuttamaan jne. Käsittääkseni gastroskopia odottaa mua vielä ennen leikkauspäätöstä. Mutta se tunne kun sitä kirjettä vapisevin käsin avasin ja ääneen puolisolle tavasin. Ja koitin ymmärtää mitä siellä sanottiin. Syötiin siinä samalla ja puoliso sitten kaiveli lasit päähänsä ja luki ja suomensi minulle ne paperit ja silloin se kosahti tajuntaan.

Tässä on nyt vuosi jo oltu tässä systeemissä. Leikkaus on vielä jossain tulevaisuudessa mutta ei enää niin hamassa tulevaisuudessa kuin aiemmin. Nyt siitä tuli jotenkin todellisempaa. Siitä ajatuksesta, että kaikki mun syömisessä tulee muuttumaan. Voi olla että kaalilaatikkoa ei vatsa kestä syödä tulevaisuudesssa, eikä ruisleipää… pitääkö syödä varastoon vai vain aloittaa hiljainen luopuminen.

Se, missä pitää olla tarkkana nyt. Erityisen tarkkana ja varovainen. Mulla on 12 vuotias tytär. Mä en halua, että hän saa sellaisen käsityksen, että olen tekemässä tätä siksi, että ihannoisin hoikkuutta ja tekisin tätä esteettisistä syistä. Olen tässä puhtaasti siksi, että sairastan diabetestä, korkeaa verenpainetta, rasva-arvoni ovat päin peetä. Olen tässä siksi, että olen 37-vuotias kohtalaisen vaikean oikean lonkan artroosin kanssa elävä ja joudun sen artroosin kanssa elämään vielä pitkään. Niiden lääkäreiden mukaan, kenen kanssa olen lonkasta jutellut, sitä ei tulla leikkaamaan vielä moneen moneen vuoteen joten jos ja kun saan painoa pois, elämäni lonkan kanssa helpottuu huomattavasti.

Tämä vuosi, tuleva vuosi tästä syksystä ensi syksyyn, tulee olemaan mullistava, monella tapaa.

”Koko elämäni olen etsinyt totuutta. Vihdoin kun se alkaa häämöttää, minulla menee paskat housuun.”